Juhannustaikoja
Juhannustaiat ovat vanhoja juhannuksen juhlintaan liittyviä kansanperinteitä. Taikoja tehtiin lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Taiat ennustivat usein esimerkiksi tulevan aviomiehen laatua. Joidenkin taikojen uskottiin jopa parantavan naimaonnea. Suomalaisten usko juhannustaikoihin oli jo hiljakseen hiipumassa, mutta perinteet ovat jälleen nousemassa suosioon.
7 kukkaa tyynyn alle
Kuuluisin vanha juhannustaika on tapa laittaa erilaisia kukkia tai yrttejä tyynyn alle juhannusyöksi. Paikkakunnasta ja perinteestä riippuen kukkien ja yrttien määrät vaihtelivat, mutta tavallisesti kerättiin seitsemän erilaista kukkaa. Oli erityisen tärkeää poimia kukat tai yrtit seitsemältä eri niityltä. Kukkien lisäksi piti ylittää seitsemän aitaa ennen nukkumaan menoa. Taian myötä tuleva aviopuoliso tulee tervehtimään unessa.

Valokuva Hanna Marttinen
Lisää vanhoja taikoja ja perinteitä
Taianomaista ja tuoksuvaa juhannusta

- Aamulla kannatti ravistella kuihtunutta kukkakimppua, koska sieltä uskottiin putoavan tulevan sulhasen hius.
- Ovien pieleen oli lisäksi laitettu koivuja ja pihlajia, joilla uskottiin saavan hyvä sato.
- On myös uskottu, että saniainen kukkii vain juhannusyönä. Tällöin kukka piti kiireesti poimia, jolloin se toi poimijalleen taikavoimia.
- Kaikkien aikojen kuuluisin juhannustaika liittyy kaivoon. Uskottiin, että näkee oman tulevan puolisonsa jos katsoo kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä.
- Juhannuksen perinteisiin kuului myös erilaisten kasvien ja yrttien käyttö.
- Luonnonkukista tehtiin esimerkiksi virkistävä yrttikylpy ja juhannusruususta tuoksuvaa ihoöljyä.
- Mansikan lehtien uskottiin aikoinaan puhdistavan hampaita.
- Saunaveteen oli tärkeä lisätä koivun ja katajan oksia. Vihtoja ja vastoja ei myöskään kannattanut unohtaa.
Taianomaista ja tuoksuvaa juhannusta
Syysistutus
Oletko tehnyt erityisen hienon asetelman? Oliko viime kesäinen perennapenkkisi naapuruston nähtävyys? Klikkaa ’Jätä oma vinkkisi’ ja lähetä meille oma kukka- tai puutarhavinkkisi. Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.